Minulla on sellainen tunne, että joku ympyrä on sulkeutumassa, sillä olen palannut takaisin taas pohtimaan läheisriippuvuutta ja sen vaikutusta elämääni. Läheisriippuvuuden tunnistaminen oli minulle isoin oivallus terapiani alkaessa ja sitä kautta sain selityksen moneen asiaan. Olin aikanani jo nuoruudessani lukenut aiheesta kirjoitetun tunnetuimman kirjan: Virtahepo olohuoneessa, mutten kokenut, että se koskettaisi minua. Aloittaessani terapian sain kuitenkin erilaista aineistoa käsiini ja käsite alkoi avautua uudella tavalla.

Läheisriippuvuus saattaa ollakin sanana monia harhaanjohtava kuvaus. Läheisriippuvuudesta tulee ehkä mieleen riippuvuus läheisyydestä ja takertuvuus toisiin ihmisiin. Toki osalla läheisriippuvuus ilmenee myös siten, mutta pääasiassa läheisriippuvuus on paljon monimutkaisempi ja vaikeammin tunnistettava asia. Se on oikeastaan sisäänrakennettu, vääristyneisiin uskomuksiin perustuva tapa ajatella ja asennoitua elämään. Monista sitä on hyvin vaikea ulkopuolisen huomata, eikä ihme, sillä monet läheisriippuvaiset eivät itsekään tiedosta ongelmaansa. Useat läheisriippuvaiset ovat hoitajia. Yleistä on, että läheisriippuvainen ohjautuu hoitoalalle, mutta ne jotka eivät työkseen hoida muita, huolehtivat läheisistään tai ovat vähintäänkin asioiden hoitajia, huolehtivia vastuunottajia. He ovat esimerkiksi niitä kilttejä ja avuliaita ihmisiä, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa ja joista voi saada hyvinkin tasapainoisen kuvan.

Itse kuvailisin, että oma läheisriippuvuuteni ilmenee niin, että otan aina vahvasti huomioon muut, heidän näkökantansa ja tarpeensa. Elän siis muiden ihmisten kautta. Samastuminen muihin ihmisiin on joskus niin vahvaa, että raja itsen ja toisen, läheisen ihmisen  välillä saattaa hämärtyä. Olen lapsena jäänyt vaille riittävää tukea, kannustusta ja rakkautta, minkä vuoksi en ole oppinut arvostamaan itseäni. Olen kokenut, että minun pitää ansaita muiden hyväksyntä, koska en sellaisenaan ole riittävä. Olen myös alkanut kantaa perheeni huolia ja murheita ja läheisteni tarpeet ovat tulleet niin tärkeiksi, että omat tarpeet ovat jääneet taka-alalle. Olen välittänyt siis liikaa muista ja ottanut vastuuta heidän tunteistaan.

Kaiken kaikkiaan läheisriippuvuutta voidaan kuvailla siten, että se on joukko selviytymiskeinoja. Niiden on alunperin ollut tarkoitus suojella meitä, mutta todellisuudessa ne aiheuttavat vain enemmän mielipahaa syvällä sisimmässä. Ja tämä koskettaa yllättävän monia, sillä valitettavasti, kun läheisriippuvainen ihminen perustaa perheen, hän siirtää malliaan eteenpäin.

Lainaan nyt aikanaan netistä löytämiäni kuvauksia tähän, sillä ne kuvaavat mielestäni parhaiten sitä miten läheisriippuvuus konkreettisesti ilmenee ja mitä on sen takana:

Tarkemmin asiasta löytyy lisätietoa: http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/Cofam.html

 

Seuraavat väittämät kuvaavat ihmissuhderiippuvia ihmisiä:

1. Me olemme lähtöisin vahingollisesta kodista, joka ei täyttänyt emotionaalisia tarpeitamme.

2. Koska olemme itse saaneet vain vähän todellista huolenpitoa, yritämme täyttää tämän tarpeen epäsuorasti huolehtimalla muista, erityisesti niistä, jotka tuntuvat olevan jollakin lailla puutteenalaisia.

3. Koska emme koskaan onnistuneet muuttamaan vanhempiamme niiksi lämpimiksi ja rakastavaksi huolehtijoiksi, joita me kaipasimme, me reagoimme voimakkaasti emotionaalisesti saavuttamattomiin ihmisiin, jotka tuntuvat tutuilta. Rakkautemme kautta me yritämme muuttaa heitä (antamaan meille sen mitä tarvitsemme).

4. Koska pelkäämme hylkäämistä, me teemme mitä tahansa pysyäksemme suhteessa ja välttääksemme tuskallisia hylätyksi tulemisen tunteita. Me koimme nämä tunteet ensi kerran asuessamme niiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet meille emotionaalisesti saatavilla. Usein me emme edes huomaa, että me emme saa sitä, mitä me tarvitsemme!

5. Oikeastaan mikään ei ole liian suuri vaiva, vie liikaa aikaa, tai ole liian kallista, jos se "auttaa" sitä ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Ajatuksemme ovat keskittyneet toiseen ihmiseen eivätkä meihin itseemme.

6. Koska olemme suhteissamme tottuneet rakkauden puutteeseen, me olemme halukkaita odottamaan, toivomaan ja yrittämään miellyttää entistä kovemmin.

7. Missä tahansa suhteessa me olemme valmiita ottamaan paljon enemmän kuin 50 prosenttia vastuusta, syyllisyydestä ja haukuista.

8. Itsetuntomme on huolestuttavan heikko. Syvällä sisällämme me emme usko olevamme onnellisuuden arvoisia. Pikemminkin me uskomme, että meidän on ansaittava oikeutemme nauttia elämästä. Me unohdamme, että sama luoja on tehnyt meidät kaikki samanarvoisiksi.

9. Koska olemme eläneet epävarman lapsuuden, meillä on epätoivoinen tarve kontrolloida muita ihmisiä, lopputuloksia ja suhteita. Me piilotamme kontrollointimme "avuksi olemiseen".

10. Missä tahansa suhteessa me olemme enemmän kiinni unelmassamme siitä, mitä se voisi olla, kuin todellisuudessa siitä, millainen se on. Me emme halua kuunnella sitä hiljaista sisäistä ääntä, joka kertoo mikä on!

11. Me olemme addiktoituneet henkilöön, henkilöihin ja/tai emotionaaliseen tuskaan. Ei siksi, että nauttisimme tuskasta, vaan siksi, että se on tuttua; me ymmärrämme sen; se on kaikki, minkä me tiedämme.

12. Saatamme olla emotionaalisesti tai biokemiallisesti taipuvaisia riippuvuuteen aineista, ruuasta, pelaamisesta, seksistä, jne.

13. Kiinnittämällä huomiomme ongelmaihmisiin tai kaoottisiin, epävarmoihin tai emotionaalisesti tuskallisiin tilanteisiin, me vältämme itsemme kohtaamista ja vastuun ottamista itsestämme: toteuttaa kaikki ne mahdollisuudet jotka meille on annettu!

14. Koska vastuuntuntomme on ylikehittynyt, on helpompaa olla huolissamme muista kuin itsestämme. Tämä estää meitä katsomasta itseämme. Me annamme oman henkilökohtaisen voimamme pois!

15. Me pyrimme kohti masentavia ja/tai levottomuutta synnyttäviä tilanteita. Me yritämme ehkäistä näiden tilanteiden aikaansaamia tunteita emotionaalisesti epästabiilin suhteen tai addiktiivisten käyttäytymismuotojen avulla.

16. Ihmiset jotka ovat ystävällisiä, stabiileja, luotettavia ja meistä kiinnostuneita, eivät houkuttele meitä. "Mukavat" ihmiset ovat meistä pitkästyttäviä tai epämiellyttäviä.

17. Me "tukahdutamme" tunteemme ja olemme kadottaneet kykymme tunnistaa tai ilmaista sitä, mitä me koemme.

18. Me pyrimme eristäytymään muista ihmisistä ja pelkäämme auktoriteettihahmoja.

19. Meistä tulee hyväksynnän etsijöitä, ja kadotamme identiteettimme tässä prosessissa.

20. Me emme kestä sitä että muut ovat meille vihaisia. Me vihaamme kritiikkiä! Me alamme puolustella ja "selittää" itseämme, yrittäen näyttää toiselle, että hän on väärässä.

21. Maailmankuvamme on uhrin asema. Me vaistoamme väärinkohtelevat ihmiset, tunnemme vetoa heitä kohtaan, ja annamme heidän sortaa meitä.

22. Me tuomitsemme itsemme julmasti. Mittaamme muita paljon lempeämmin.

23. Koemme syyllisyyttä kun otamme oman paikkamme. Välttääksemme syyllisyyttä me annamme muille periksi.

24. Me sekoitamme rakkauden, empatian ja säälin, ja luulemme "rakastavamme" ihmisiä, joita me voimme sääliä ja pelastaa.

25. Me reagoimme elämään sen sijaan että loisimme uutta elämää.

Mistä läheisriippuvaisuus sitten saa alkunsa? Läheisriippuvaiset ovat yleensä eläneet lapsuutensa jonkin addiktion varjossa. Perinteisin ja meillä niin tuttu ja tunnettu on alkoholismi, mistä minullakin on kokemuksia. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippuvuuden ei tarvitse olla läsnä omassa perheessä vaan tunneköyhä ja haitallinen käyttäytymismalli on saattanut siirtyä sukupolvien mukana eteenpäin jopa 3-4 sukupolven ajan. Silloin se ei ehkä siirry niin vahvana, että kaikki edellä esityt mallit siirtyisivät. Läheisriippuvainen voi elää monella tavalla ihan tyydyttävää elämää, mutta sitten esim. yksi ihminen tai yhden ihmisen vaativa tilanne aktivoi hänessä nämä asiat. Läheisriippuvuuteen liittyy niin paljon sellaista minkä jokainen vain tietää sisällään ja löytää itseään kuulostelmalla. Ja jos jotakin on jäänyt puuttumaan omasta lapsuudesta vain emotionaalisesti, ei sitä ehkä osaa edes kaivata, kun sitä ei ole koskaan ollutkaan. Siksi kaikki eivät edes osaa ajatella, että heidän lapsuutensa on ollut onneton ja vain ihmettelevät miksi heidän ihmissuhteensa eivät toimi.

Mutta miten läheisriippuvuudesta voi sitten parantua. Iso asia on jo se, että tunnistaa itsessään läheisriippuvaisen käyttäytymisen. Ja oikeastaan kaikki tässä blogissa esittämäni asiat (sisäisen puheen muuttaminen, mielikuvat ja voimalauseet yms.) auttavat eteenpäin: luomaan omaa todellisuutta ja huomioimaan sen mitä itse tarvitsee. Onkin esitetty, että pohjimmiltaan parantuminen vaatisi vain yhden ajatuksen hyväksymistä: jokainen meistä on vastuussa itsestään.