Sisäisen puheen kuuntelu ja muuttaminen on ollut minulle erittäin tärkeä askel polullani. Kun terapeuttini ensimmäisen kerran neuvoi kiinnittämään huomiota negatiiviseen sisäiseen puheeseeni, en uskonut sellaista olevan. Sisäisestä puheesta voikin olla välillä vaikea saada kiinni. Se on niin automaattista ja itsestäänselvää, että se ei aina ole selkeästi tunnistettavia sanoja tai lauseita, mutta sisäistä puhetta tai viestintää tapahtuu koko ajan. Se millä tavalla itsellemme puhumme, on opittua.

Negatiivinen sisäinen puhe liittyy uskomuksiin, joita olemme elämän varrella itsellemme luoneet. Kukaan ei ole syntyessään altis pelokkaaseen sisäiseen puheeseen, vaan se on opittu ajattelutapa. Usein negatiivinen puhe kuulostaa vaativalta tai rankaisevalta vanhemmalta tai se voi kuulostaa joltain muulta, joka on ollut omassa elämässämme auktoriteettiasemassa. Negatiivinen puhe voi olla itsensä suoraa mollaamista ja haukkumista, mutta se voi olla myös vaikeammin tunnistettavaa. Sisäistä puhetta voisi kutsua myös sisäiseksi arvostelijaksi tai epäilijäksi.

Sisäisen arvostelijan tyypillisiä sanoja ovat esim: PITÄISI, TÄYTYY, ON PAKKO. Itse tajusin, että kun käytin näitä sanoja puhuessani itselleni, niin minähän pidin itseäni luuserina, jota pitää vähän potkia koko ajan. Ja jaksaako kukaan oikeasti tehdä mitättömän luuserin eteen töitä? Eli nuo sanat ylläpitivät kierrettä. Ja kun joskus sain tehtyä "pitäisi tehdä"-asian, niin siitähän ei voinut juuri itseään kiittää tai juhlia, kun se oli sellainen asia mikä nyt viimeistään piti saada tehtyä. Paljon parempi motivaatio olisi kuitenkin, kun tekisi jotain jonkun ihanan tyypin hyväksi. Kun korvaan ko. sanat HALUAN TEHDÄ, SAAN TEHDÄ -sanoilla, niin heti tulee erilainen tunne. Silloin koen, että voin tehdä valinnan, joka hyödyttää minua. Ja kaikki toimintammehan on loppujen lopuksi valintoja!

Yksi minulle tyypillinen negatiivisen sisäisen puheen ylläpitäjä on ollut ajatus ENTÄ JOS... Tämän ajatuksen tarkoituksena on varmasti joskus ollut itseni suojelu, mutta se on kääntynyt kuitenkin itseäni vastaan. Se lietsoo huolta ja liittyy yleensä pelkoon siitä MITÄ MUUT AJATTELEVAT MINUSTA. Kutsun tätä sisäiseksi shakkipeliksi, koska tulevat siirrot pitää ennakoida ennen kuin päättää mihin suuntaan lähtee. Tähän liittyviä ajatuksia on olleet esim. mitä jos kukaan ei ymmärrä mitä yritän kertoa, mitä jos kuulostan epävarmalta, mitä jos kukaan ei naura vitsilleni, miltä tämä näyttää/kuulostaa, jos sanon/teen näin... ja ennen kaikkea ykkössuosikkini: MITÄ JOS TOINEN LOUKKAANTUU TAI SUUTTUU. Tämän vuoksi olen nieleskellyt paljon asioita. Voisin oikeastaan sanoa, että tämä ajattelu on eniten rajoittanut elämääni ja tätä kautta olen itse luonut itselleni esteitä. Antamalla tälle ajattelulle vallan, annan itselleni viestiä siitä, että laitan muut etusijalle. Muut ovat tärkeimpiä kuin minä. Mutta voin jälleen kerran tehdä toisenlaisen valinnan. Ajatella, että KAIKKI MITÄ TEEN TAI SANON, ON OIKEIN. En välitä siitä mitä muut ajattelevat, sillä tuen itseäni. Olen kuin itseni paras ystävä! Enkä voi tehdä mitään väärin, sillä kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan.

Negatiivisen ajattelun yksi ilmentymä on myös se, että ylläpitää kokemustaan siitä, että on avuton. Itse huomasin, että olen vältellyt katsomasta totuutta, kun olen selittänyt epäonnistumiset ja mielipahat itselleni seuraavaan tapaan: KYLLÄ SE TÄSTÄ, ENSI VIIKOLLA SITTEN..., JOS EN OLISI OLLUT NIIN VÄSYNYT, KUN ON NIIN HUONO ILMAKIN... jne. Kuvittelin, että pidän itseni positiivisena, kun en säti itseäni, mutta ko. asioihin turvautuminenhan ei tuota mitään tulosta. Kun ei tunnusta ongelmaa, ei voi tehdä sille mitään, tukahduttaa pettymyksen, katsoo muualle ja jättää asian vaan roikkumaan epämääräisesti.  Eli uusi tapani on katsoa mitä tapahtui, kohdata pettymys ja miettiä miten jatkossa tähän asiaan suhtaudun. Näin otan vastuun tilanteesta.

Samaa "uhri"-ajattelua tukee myös tämän tyyppiset ajatukset: KAIKKI MENEE AINA PIELEEN, MIKÄÄN EI SUJU TÄNÄÄN, PÄIVÄ ON PILALLA, ELÄMÄ ON KURJAA, KUKAAN EI VÄLITÄ, EN TULE KOSKAAN PYSTYMÄÄN... Näiden asioidenhan ei voi varsinaisesti sanoa olevan todellisuutta vaan yleensä kyse on negatiivisen tunnetilamme värittämästä sanomasta, joka vääristelee ja suurentelee asioita. Tällainen ajattelu saa tuntemaan itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi uhriksi. Ja syy tulee ulkopuolisesta maailmasta tai jostain asioista, jotka nyt vaan ovat niinkuin ovat.... Eli kuka on päättänyt näin? Kuka määrää elämästäni? Oikea vastaus on minä. En ole uhri vaan toimija. Minulla on vastuu elämästäni ja voin vaikuttaa siihen miten asiat sujuvat.

Negatiivisen puheen voi siis korvata positiivisemmalla, tukea antavalla ajattelulla. Olemme kuitenkin usein toistelleet näitä asioita itsellemme jo lapsuudestamme lähtien eli olemme harjoitelleet sitä tapaa pitkään, joten myös myönteisen ajattelutavan oppiminen vaatii harjoitusta. Ensimmäinen askel on tunnistaa ajatukset ja sen jälkeen niitä voi alkaa muuttamaan. Muistathan olla armollinen ja ymmärtäväinen itseäsi kohtaan, myös tässä uutta tapaa opetellessasi