Täytyy taas ihailla sitä miten maailmankaikkeus järjestelee asioita. Minulla oli kauhea hinku kirjoittaa monesta aiheesta tässä välillä ja pyörittelin ainakin kolmen eri otsikon alle jo mielessäni sisältöä, mutta jotenkin ei vaan löytynyt sopivaa aikaa kirjoitella. Samaan aikaan alkoi pikku hiljaa tuntua, että olen kadottamassa punaisen langan ja lipumassa "vanhaan elämääni". Epävarmuus, pikku asioista turhautuminen ja väsymys tuntuivat hallitsevan turhan paljon mieltäni. En saanut kiinni virrasta. Parin viime päivän aikana kiinnitin erityistä huomiota siihen, että olen kadottamassa jotakin. Huoli sai vihdoin tänään pysähtymään. Ja nyt ymmärrän mitä varten viime päivät ovat olleet: minua valmisteltiin oivallukseen, jonka sain tänään. Joskus ilmeisesti pitää kadottaa jotakin, jotta voisi löytää jotakin vielä parempaa, uskaltaa katsoa syvemmälle itseensä.

Minä löysin itsestäni tänään kipeän kohdan, joka oli tärkeä kohdata ja vastaa kysymyksiin, joita olen pohtinut. Olen tiennyt, että minun on vaikea loukata läheisiäni, mutta se ei ole tuntunut kovin ihmeelliseltä - onhan se aika inhimillistä kai muutenkin? Mutta viime aikoina olen tajunnut, että on siis kertakaikkiaan mahdotonta tehdä/sanoa jotakin, joka loukkaa minulle läheisiä ihmisiä. Miksi se on niin mahdotonta? Yksi selitys on se, että otan kauhean paljon vastuuta muiden ihmisten tunteista, vaikka minun tulisi keskittyä vain omiin tunteisiini, koska se on ainoa minkä voin "tietää" ja mitä voin ymmärtää. Muiden tunteiden mukaan eläminen on vain arvailua, oletuksia ja tulkintaa eikä vie ketään eteenpäin pidemmällä tähtäimellä. Mutta vielä isompi pointti tässä loukkaamiskysymyksessä on se, että en kestä ITSESSÄNI sitä, että MINÄ loukkaan toista. Selitys tähän lienee se, että olen lapsesta saakka tuntenut vahvaa tarvetta erotella mikä on oikein ja väärin. Ja, kun lisäksi olen nähnyt paljon miten ihmiset loukkaavat toisia - vanhempani toisiaan ja kiusaajat heikompia - ja nämä kokemukset ovat koskettaneet minua syvästi, niin olen tainnut sitä kautta luoda aika vaativat "hyvä ihmisen" -kriteerit. Nyt on ilmeisesti aika päästää irti tästä uskomuksesta ja antaa itselleen anteeksi se, että joutuu loukkaamaan muita.

Mutta miksi sitten täytyy loukata muita? Niin, eihän se tietysti ole päämäärä ja oikeastaan kyse on enemmänkin siitä, että jättäisi miettimättä sitä, että loukkaako vai eikö. Että voisi kertoa mitä haluaa tai tehdä mitä huvittaa, miettimättä seurauksia. Ajattelin ennen niinkuin varmaan monet, että täytyyhän sitä ottaa muut huomioon ja että mitä maailmasta tulisi, jos kaikki vaan ajattelisivat itseään. Mutta nyt näen asian toisin. Jokaisella on vastuu omista tunteistaan ja omasta elämästään. Ja tässähän on nyt kyse halusta tehdä asioita, jotka tiedän sydämessäni oikeiksi ja jotka minun täytyy tehdä/sanoa, eikä tarkoitus ole pitää muita pilkkanaan tai käyttää hyväkseen. Ainahan on se vaara, että joku tulkitsee asian loukkaavaksi tai että osuu toista kipeään kohtaan, mutta sekin voi joskus olla hyvä asia. Ehkä toinen oppii jotakin siitä (vaikken tähän tietoisesti pyrikään). Pointti tässä on se, että jos nielen sanojani ja jätän tekemättä asioita, joita haluaisin tehdä, niin EN SILLOIN SAA OLLA SELLAINEN KUIN OLEN. Kiellän tämän itseltäni. Uhraudun. Mieluummin tulen itse loukatuksi (eli loukkaan itse itseäni) kuin loukkaan toista. Otan vastuun toisen tunteista, mutten omistani. Tämä on yksi valinta - ei välttämättä oikein tai väärin vaan yksi tapa elää. Mutta nyt kun tiedostan, että olen tehnyt valinnan itseni ja toisen välillä, voin seuraavan kerran valita toisin.

Uskon, että tämä on ollut hyvin oleellinen asia elämässäni ja selittää pitkälti sitä miksi olen voinut huonosti. Se, että olen toiminut näin, on saanut minut oikeastaan kadottamaan itseni jossain vaiheessa melkein täysin. Enhän edes tiennyt vuosiin mitä halusin. 

...jatkoa seuraa vielä...

Oli tarkoitus kirjoittaa vielä toisesta oivalluksesta, joka tähän liittyi, mutta ilmeisesti sen aika ei ole nyt. Tiedän nykyään jo, että jos joku ei ota onnistuakseen, siis että, aikaa ei meinaa ko. asialle löytyä, ei löydy oikeita sanoja tai mikäli en tunne tarvetta jotakin tehdä, niin se on merkki siitä, että sen aika ei ole nyt eikä kannata väkisin yrittää. Palaan siis tähän asiaan myöhemmin :)